YES WE CAN!
Kouluviikko alkoi Madam Mwanakomben elämäntaidon tunneilla. Näillä tunneilla keskustellaan, kerrataan jo opittua ja rohkaistaan opiskelijoita itseilmaisuun. Päivä aloitettiin aamujumpalla, jossa jokainen oppilas näytti vuorollaan liikkeen kaikille. Jo näin pienet tehtävät vahvistavat oppilaiden itseluottamusta, kun he joutuvat keksimään, eli tuottamaan jotain itse.
Seuraavaksi Mwanakombe harjoitutti jälleen itsensä esittelyä. Miten puhua rohkeasti ääneen, kertoa itsestään ja harrastuksistaan. Jokaiselle oppilaalle taputetaan onnistumisen merkiksi ja tämä ele on todella tärkeä. Keskustelimme hyvän ja huonon käytöksen eroista ja Mwanakombe teetti oppilaille tehtävän, jossa kaksi oppilasta menee oven ulkopuolelle ja tulee sisään kahdella tavalla; kohteliaasti ja epäkohteliaasti. Sitten käytöksestä keskusteltiin.
Tämän tervehtimis- ja kohtaamistapakulttuurin kohdalla aina kouristaa sisimmissä. Miten helposti Suomessa ohitamme toisemme ja tervehdimme monesti vain pakon edessä ohimennen, kuin haluaisimme aina vain kauemmas ja kauemmas toisistamme? On todella vaikeaa tuntea olonsa tervetulleeksi, jos sen eteen ei nähdä edes pienenpientä vaivaa. Vaatii paljon rohkeutta ja sinnikkyyttä näiltä ihmeellisiltä ihmisiltä nostaa itsensä ylpeästi esille ja ilmaista ajatuksiaan. Ihailen heitä suuresti, että he hymyillen tekevät tämän.
Aiheena oli myös turvallisuus, joka meidän oppilaidemme kohdalla nousee suureksi huolenaiheeksi. Erityisesti tytöillä on suuri riski tulla päälle käydyiksi, jos he joutuvat liikkumaan yksinään. Mutta riski koskee kaikkia, sillä edelleen kehitysvammaisia ihmisiä myös halveksitaan täällä eikä pidetä yhdenvertaisesti arvokkaina. Keskustelimme myös riskeistä sairastumiseen esimerkiksi saastuneen ruoan ja veden kautta tai vain oleskelemalla likaisissa oloissa.
Välillä teimme taukojumppaa ja oppilaat söivät. Joka päivä koululle tulee joukko naisia, jotka myyvät ruokaa koulun oppilaille hyvin pienellä rahalla. Silti meidän oppilaillamme ei ole aina rahaa syödä, jolloin he saattavat sanoa, etteivät tänään halua ruokaa. Tai sitten he sanovat, kunhan kehtaavat, ettei rahaa ole. Tällöin joku meistä ohjaajista antaa rahaa, sillä ruokailu on tärkeä tankkaus koulupäivän aikana. Ja perspektiiviä antaakseni, puhutaan kymmenistä senteistä euroissa.
Tiistaina tapasin viimein aurinkoisen ja iloisen Mr. Taibun. Taibu opettaa kotitaloutta. Päivän logistiikka oli afrikkalaisittain hoidettu niin, että samaan aikaan koulutuntien kanssa oli tilattu työmies poraamaan reikää koululuokan lattian rajaan, jotta lattianpesuvesi saadaan ulos luokasta. Pidimme siis tuntia ulkona.
Taibu oli mahtava! Hän leikitti ja laulatti oppilaita, aktivoi erilaisilla kävelytehtävillä, kuten ”kävele mahdollisimman suoraa viivaa tänne ja takaisin” ja ”kävelkää jonossa!”. Tutustuimme käytännössä erilaisiin siivousvälineisiin ja tuotteisiin. Taibu laulatti: ”Ensin chemical, sitten equipment!” ja oppilaat jammasivat mukana. Kävimme läpi, mitä milläkin tuotteella tehdään ja itse tyrkkäsin jälleen Papunetin kuvat mukaan opetteluun. Kuvien kanssa leikittiin niin, että jokainen kävi nostamassa yhden kortin ja kertoi mitä siinä tehdään. Ja taas kaikki taputtivat.
Sateen yltyessä menimme luokkahuoneeseen ja työmies sai väistyä tieltämme. Pidettiin taas ruokataukoa ja leikittiin peliä, jossa kaikkien kädet ovat pöydällä ja yksi liikkuu käsien päällä jokaista kättä vuorollaan koskien. Samaan aikaan lausutaan lorua. Se, ken jääpi viimeiseksi ompi sottapytty ja joutuu siivoamaan IHAN KAIKEN! Ja tämän päivän sottapytty olin tietenkin minä!
Pienen tuuminnan jälkeen sanoin Taibulle, että ruvetaanko oikeasti siivoamaan. Pian koko luokka täyttyi saippuasta ja vedestä, räteistä ja mopeista. Oppilaat olivat niin innoissaan, että välineistä syntyi miltei kiistelyä; kuka saa minkäkin harjan! Tapana on, että saippuaista vettä heitetään lattialle, sitten harjataan ja sitten huuhdellaan vedellä ja vedetään lastalla vedet sinne lattiatason reikään. No, sen puuttuessa olimme keskellä saippuamerta!!
Jokainen harjasi ja moppasi ja pyyhki pölyjä ja veti lastalla vettä sinne tänne! Näin tilanteessa pienen katastrofin ainekset, mutta oppilaat nauttivat touhotuksesta niin paljon, että väliäkö tuolla! Lopulta, kun energiaa oli saatu purettua ja lattia oli harjattu niin tehokkaasti, ettei koskaan, oppilaat lepäsivät ja moppasin lattiaa kuivaksi samalla näyttäen, miten mopatessa mennään ”Back, back, back”, jotta lika tulee mukana eikä leviä sinne tänne. Kaikki saivat suuret aplodit hienosta työstä.
Väsyneet ja tyytyväiset oppilaat lähtivät kotia kohti. Taibu nappasi minut motskarinsa kyytiin ja heitti kylille. Matkalla juttelimme siitä, miten taitavia oppilaat ovat ja miten monesti vanhemmat eivät hahmota heidän taitotasoaan. Sovimme jo nyt, että pidämme yhteyttä ja vaihdamme ajatuksia lähtöni jälkeen, joka lähenee erittäin nopeaa vauhtia. ”Mitä? Lähdet?! No koskas sinä sitten tulet takaisin?”, Taibu kyseli. Vastausta en osannut vielä antaa. Ihana, työntäyteinen päivä!
Maija Andersson
Tässä blogissa kirjoittaja kertoo kokemuksiaan Kehitysvammaliiton kehitysyhteistyöhankkeesta Sansibarilla.
Seuraava postaus:
Aiemmat postaukset:
Vastaa