Opi olemaan vuorovaikutuksessa puhumattoman ihmisen kanssa Apuvälineenä ihminen -toimintamallien avulla. Nämä Tikoteekin mallit antavat tietoja tai taitoja, joilla voitte parantaa yhteisymmärrystänne ja yhdessäolon hetkiänne. Silloin myös puhumattoman henkilön mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja vaikuttaa omiin asioihinsa vahvistuu.

 

Apuvälineenä ihminen -logo

 

Vuorovaikutus on tärkeää kaikille

Jokaisella on tarve ja oikeus olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Vuorovaikutus voi olla esimerkiksi jutustelua eli mukavia hetkiä, joissa oleellisinta on vain olla yhdessä kiireettömästi ja ilman paineita. Tällaiset hetket ovat hyvin tärkeitä myös ihmiselle, joka ei puhu tai joka viestii olemuskielellä (esim. katseella, eleillä, ilmeillä, ääntelemällä ja toiminnalla). Ne voivat kuitenkin jäädä häneltä kokonaan kokematta, jos hänen kanssaan yritetään olla vuorovaikutuksessa liian monimutkaisilla tavoilla tai kommunikointikeinosta ja sen harjoittelusta tulee päämäärä.

Jokaisella on myös mielipiteitä. Myös henkilöllä, joka ei pysty ilmaisemaan itseään puhumalla tai kommunikoinnin tukikeinoja käyttämällä, on tarve tulla kuulluksi ja vaikuttaa omaan elämäänsä.

Vaikutusvaltaa osaavan kumppanin tuella

Joidenkin ihmisten kohdalla oikeus vuorovaikutukseen ja omien mielipiteiden kertomiseen tarkoittaa oikeutta osaaviin kommunikointikumppaneihin. Tällaisella kumppanilla on herkkyyttä, hän haluaa aidosti ymmärtää toista, uskaltaa heittäytyä vuorovaikutukseen ja päästää irti omista ennakkokäsityksistään. Asenteella on ratkaiseva merkitys.

Osaava kommunikointikumppani tekee havaintoja puhumattoman ihmisen olemuskielestä eli kehollisista ilmauksista ja tulkitsee niitä. Hän ymmärtää, mitä tietyt ilmeet, eleet tai ääntely tarkoittavat ja osaa käyttää omassa vuorovaikutuksessaan tapoja, joita toinen ymmärtää: esimerkiksi eleitä, kosketusta, ääntelyä tai vaikkapa viittomia tai kuvia. Tämä ymmärrys ja taito mahdollistavat onnistuneen yhdessäolon ja vuorovaikutuksen sekä sen, että myös olemuskielellä kommunikoiva ihminen tulee kuulluksi ja hänen itsemääräämisoikeutensa toteutuu.

Apuvälineenä ihminen -toimintamallit

Syvennä ymmärrystäsi vuorovaikutuksesta ja opi osaavaksi vuorovaikutuskumppaniksi. Vuorovaikutussuhdetta ja läheisen taitoja sekä puhevammaisen ihmisen aloitteellisuutta ja osallisuutta voidaan tukea Apuvälineenä ihminen -toimintamalleilla. Tutustu malleihin ja niihin liittyviin koulutuksiin ja lisämateriaaleihin:

  • HYP on toimintamalli, jolla varmistetaan, että jokaisella ihmisellä on päivittäin mukavia vuorovaikutushetkiä. Lue lisää HYP-toimintamallista.
  • Voimauttava vuorovaikutus on tarkoitettu kaikenikäisille ihmisille, jotka tarvitsevat apua vuorovaikutukseen ja kontaktissa olemiseen toisten kanssa. Tavoitteena on vahvistaa heidän yhteyttään ja vuorovaikutussuhdettaan muihin ihmisiin ja tukea elinikäistä oppimista. Lue lisää Voimauttavasta vuorovaikutuksesta.
  • OIVA on puhevammaisille ihmisille ja heidän läheisilleen tarkoitettu voimavaralähtöinen ohjausmalli, jossa hyödynnetään puhevammaisen ihmisen ja hänen läheistensä videoituja vuorovaikutustilanteita. Lue lisää OIVA-mallista.
  • Rohkaisin on asenne ja toimintatapa, jonka avulla tukijat vahvistavat olemuskielisten ihmisten itsemääräämisoikeutta ja tukevat heitä tekemään päätöksiä. Lue lisää Rohkaisin-toimintamallista. Rohkaisimen löydät myös ruotsiksi täältä.
  • Hoivalluksia tarjoaa tiimeille käytännönläheistä tukea vuorovaikutusosaamisen kehittämiseen. Itseopiskelumateriaalin avulla tiimit saavat lisää taitoja kohdata asiakkaitaan ja tehdä yhteistyötä arjessa. Lue lisää Hoivalluksia-verkkomateriaalista ja koulutusvaihtoehdoista.
  • LOVIT on vuorovaikutuskumppaneille tarkoitettu muistisääntö. Siihen on tiivistetty viisi tekoa, joita toteuttamalla kumppani voi luoda hyvät edellytykset onnistuneelle vuorovaikutukselle. Lue lisää LOVIT-muistisäännöstä.

     

Vuorovaikutuksesta ja kommunikoinnista Papunetissa.