Kysely ammattilaisille: Valokuvien käyttö kommunikoinnin apuvälineissä
Tikoteekki ja Puheterapeuttiliitto selvittävät valokuvien käytön rajoituksia puhevammaisten ihmisten kommunikoinnin apuvälineissä. Rajoitukset voivat merkittävästi heikentää puhevammaisten oikeutta ilmaista itseään.
Kartoitamme nyt aiheeseen liittyviä kokemuksia ammattilaisilta, jotka työskentelevät puhevammaisten ihmisten parissa. Vastaukset auttavat muodostamaan kokonaiskuvaa tilanteesta. Kysely on anonyymi, ja tulokset julkaistaan vuoden 2025 aikana. Voit jakaa kyselylinkkiä myös kollegoillesi!
Vastaa kyselyyn tästä: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfVSMC7HGVEwoQnMlF0-sDTol8pajHwkQOCuL449OzuZHlHEQ/viewform?usp=header
Oman kokemukseni mukaan (kommunikaatio-ohjaajana ja kommunikaation apuvälineiden rakentajana/yksilöllistäjänä) valokuvien merkitys asiakkaan ilmaisun tukena on ymmärretty hyvin asiakkaiden lähipiirissä ja valokuvia on annettu/laitettu apuvälineisiin lähes poikkeuksetta. Valokuvilla on mielestäni iso merkitys apuvälineen käytön motivoinnissa sekä siinä, että apuväline tuntuu omalta. Valokuvat (varsinkin henkilöistä) ovat usein se, joka kommunikaation apuvälineessä innostaa vuorovaikutukseen ja saa aikaan spontaania keskustelua kuvien avulla. Valokuvin on apuvälineisiin ihmisten lisäksi laitettu myös tärkeitä paikkoja ja rakkaimpia leluja (unikaveri) , joita on hankala jos ei jopa mahdoton kuvata ilman valokuvaa. Valokuva on myös ainoa keino erottaa esimerkiksi yleistermi ”mökki” ja juuri se perheen kesäpaikka, joka on asiakkaalle kovin tärkeä, toisistaan. Joskus on tehty rajausta, että laitetaan esim. päiväkodin henkilöistä tai luokkakavereista vain piirroskuvat/hahmot, useimmin kyllä siitä syystä, että koetaan työlääksi kysellä käyttölupia kuviin, kuvien ottaminen tuntuu vaikealta tai vaihtuvuus esim. päiväkodin tai asumisyksikön työntekijöissä on sen verran suuri, että ajatellaan, ettei valokuvia kannata kansioon laittaa. Työurani (liki 10 vuotta) aikana vain pari perhettä on selkeästi kieltäytynyt, etteivät halua omia valokuviaan kansioon. Ymmärrän kyllä senkin näkökulman, koska apuvälinettä voi käyttää/nähdä monikin ihminen, mutta ajattelen, että puhevammaisen ihmisen ilmaisun mahdollistaminen on painavampi syy kuin se, että henkilön kuvan saattaisi nähdä joku tuntematon. Näkisin myös, että koska valokuviin ei laiteta sen isompia tunnistetietoja kuin yleensä etunimi ja ammattilaiselta mahdollisesti ammattinimike (Mirja-mummu, Reetta-toimintaterapeutti), niin sen suuremmat yksityistiedot eivät kansion kautta pääse leviämään paikkoihin, joihin ne eivät kuulu. Toki esim. pienellä paikkakunnalla voi kommunikaatiokansiosta vaikkapa päiväkodin työntekijä huomata että lapsen isovanhempi asuu työntekijän naapurissa, mutta ehkäpä näistä huomioista voikin nousta lisää keskustelutilanteita, joissa kansiota käytetään aktiivisesti.