Digitaalisella osaamismerkillä tuodaan esiin tietoja, taitoja, asennetta, osaamista ja saavutuksia. Osaamismerkki sisältää merkin kuvan sekä kuvauksen, millä perusteella merkin voi saada. Merkit kootaan omaan Open Badge Passportiin ja niitä voi liittää esimerkiksi sähköiseen ansioluetteloon tai jakaa sosiaalisessa mediassa.
Katso lisätietoja: Open Badge Passport.
Miksi Tikoteekki myöntää osaamismerkkejä?
Vuorovaikutusosaajille osaamismerkki on erinomainen keino näyttää hankittua osaamistaan haluamissaan verkostoissa. Merkkiä voi hyödyntää esimerkiksi työnhaussa tai työnsä laadun osoittamiseen omilla verkkosivuilla.
Miten Tikoteekin osaamismerkkejä saa?
Tikoteekin osaamismerkit ovat pääsääntöisesti haettavia osaamismerkkejä eli osaamismerkin hakija täyttää sähköisen hakulomakkeen, johon hän omin sanoin kuvaa hankkimaansa vuorovaikutusosaamista. Tämän jälkeen Tikoteekki myöntää merkin. Lisäksi Tikoteekki myöntää osaamismerkkejä myös todistuksena käydystä koulutuksesta.
Haettavissa olevat osaamismerkit
Kohtaaja
Osaamismerkki myönnetään henkilölle, joka on tutustunut HYP:iin, Voimauttavaan vuorovaikutukseen tai OIVA:an ja on osaava vuorovaikuttaja puhevammaisen ihmisen kanssa.
Hae Kohtaaja-merkkiä tästä! (openbadgefactory.com)
HYP-käynnistäjä
Osaamismerkki myönnetään henkilölle, joka on osallistunut Tikoteekin HYP-käynnistäjäkoulutukseen ja käynnistää HYP-jaksoja oman organisaationsa yhteisöissä.
Hae HYP-käynnistäjä -merkkiä tästä! (openbadgefactory.com)
Todistuksena koulutuksesta myönnettävät osaamismerkit
Voimauttava vuorovaikuttaja
Osaamismerkki myönnetään henkilölle, joka on osallistunut Tikoteekin Voimauttavan vuorovaikutuksen syventävään koulutukseen. Kouluttaja myöntää merkin koulutuksen jälkeen.