Puhevammaisten viikolla nostetaan esiin olemuskieliset ihmiset
Puhevammaisten viikkoa vietetään 3.-9.10., ja torstaina 6.10. on kansainvälinen puhevammaisten päivä. Kehitysvammaliiton Tikoteekki nostaa viikon aikana esiin olemuskielisiä ihmisiä, eli puhevammaisia henkilöitä, joiden kommunikointi perustuu ilmeisiin ja eleisiin. He eivät pysty puhumaan eivätkä käyttämään esimerkiksi erilaisia kommunikoinnin apuvälineitä.
”Silti jokaisella heistä on asiaa, jota meidän kannattaa kuunnella”, Tikoteekin puheterapeutti Kaisa Martikainen muistuttaa. Tikoteekki on Kehitysvammaliiton yksikkö, jonka tehtävä on edistää puhevammaisten ihmisten mahdollisuuksia tulla ymmärretyksi.
Nämä ihmiset jäävät usein marginaaliin, ja puhevammaisten ihmisten joukossa olemuskieliset henkilöt ovat vielä marginaalin marginaalissa. Heidät on helppo ohittaa.
”Heidän mahdollisuutensa vuorovaikutukseen ja kommunikointiin riippuu täysin toisista ihmisistä ja näiden kyvystä ja halusta keskittyä vuorovaikutukseen ilman sanoja”, Tikoteekin johtaja Eija Roisko jatkaa.
Tarvitsen sinua, että voin kertoa
Tikoteekki lanseeraa kampanjaviikolla videon Tarvitsen sinua, että voin kertoa. Video näyttää esimerkkejä siitä, miten monin eri tavoin puhevammaiset ihmiset ilmaisevat tahtoaan ja mielipiteitään olemuksellaan. Video nähdään muun muassa Ylen tietoiskuna ja sosiaalisen median kanavilla.
”Videolla haluamme nostaa tämän näkymättömissä olevan ihmisryhmän esiin ja muistuttaa, että ihan kaikilla on tarve ja myös oikeus vuorovaikutukseen ja kommunikointiin. Kannustamme heittäytymään rohkeasti vuorovaikutukseen heidän kanssaan.”, Kaisa Martikainen sanoo.
Puhevammaisten viikolla Kehitysvammaliitto järjestää yhteistyössä eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmän (VAMYT) kanssa myös keskustelutilaisuuden puhevammaisuudesta Pikkuparlamentin kansalaisinfossa. 4.10. klo 14.30-15.30 järjestettävässä tilaisuudessa puhevammaiset ihmiset itse kertovat, miten puhevammaisuus vaikuttaa heidän arjessaan. Tervetuloa tilaisuuteen!
Puhevammaiset henkilöt ovat suuri joukko eritaustaisia ihmisiä. Suomessa heitä on noin 65 000.
Tikoteekki edistää puhevammaisten ihmisten osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuuksia kommunikoida yhteisössään ja yhteiskunnassa. Tikoteekki on osa Kehitysvammaliittoa. Tikoteekki koordinoi Puhevammaisten viikkoa, jonka aikana eri toimijat järjestävät lukuisia tapahtumia eri puolilla Suomea.
Tarvitsen sinua, että voin kertoa -video (YouTube)
Lisätietoa:
Eija Roisko,
eija.roisko(at)kvl.fi, p. 040 590 3801
Lisätietoa puhevammaisten viikon tapahtumista:
https://www.puhevammaistenviikko.fi/
Puhevammaisten viikko Facebookissa
Tikoteekki Instagramissa: @tikoinsta
#PuhevammaistenViikko #NytOnAikaKohdata #OlemuskielisetNäkyväksi