Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa on suunniteltu vastikään hyväksytyn vammaispalvelulain avaamista ja leikkauksia vammaispalveluihin. On sanottu, että uusi laki olisi tuomassa 0,5-1 miljardin lisäkustannukset, mikä on selvästi yliarvioitu. Arvio eroaa merkittävästi esimerkiksi STM:n arviosta, eikä ole mitään tietoa, mihin se perustuu.
Kehitysvammaliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, FDUV ja Autismiliitto vetoavat sen puolesta, että vammaispalvelulakia ei uudelleen avata eikä viivästytetä sen toimeenpanoa.
Ikääntymisrajauksen poisto ei tuo merkittäviä kustannuksia
Ikääntymisrajauksen poistamisen kustannusvaikutuksista on esitetty hämmentävän erilaisia laskelmia. On kuitenkin huomattava, että nykyisessä vammaispalvelulaissa on ikääntymisrajaus vain henkilökohtaisessa avussa (VPL 8 c §:n 3 mom.: ”Henkilökohtaista apua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua suoriutuakseen 1 momentissa tarkoitetuista toiminnoista eikä avun tarve johdu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ja toimintarajoitteista.”).
Lisäkustannuksia tulee vain maltillisesti, koska nykyisissä vammaispalvelu- ja kehitysvammalaeissa ei ole ikääntymisrajausta pois lukien henkilökohtainen apu. Tilanne ei siten olennaisesti muutu. Ikääntyvät ihmiset saavat myös nykyisin henkilökohtaista apua, jos tarve palvelulle ei perustu pääasiassa tavanomaiseen ikääntymiseen.
Hallituksen esityksessä (HE 191/2022 vp) ollut koko lakia koskenut ikääntymisrajaus poistettiin, ja tämä johti siihen, että tilanne muuttuu vain henkilökohtaisen avun osalta. Vanha ja uusi laki ovat myös yhtä lailla toissijaisia suhteessa yleislainsäädäntöön, kuten sosiaalihuoltolakiin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan (StVM 52/2022 vp) mukaan tarkoitus ei ole, että kaikkien iäkkäiden henkilöiden palvelut järjestetään uuden vammaispalvelulain perusteella. Soveltamisalaa rajaavat edelleen varsin tiukka vammaisen henkilön määritelmä sekä lain toissijaisuus ja vaatimus palvelukohtaisten myöntämisedellytysten täyttymisestä. StV:n mukaan myös jatkossa tulee erottaa iäkkäille henkilöille heidän yksilöllisen tarpeensa mukaan järjestettävät palvelut (vanhuspalvelut) vammaisille henkilöille järjestettävistä erityispalveluista (vammaispalveluista).
STM:n arvion mukaan ikääntymisrajauksen kustannus on noin 20 miljoonaa euroa. Tämä luku perustuu alkuperäisen vaikutustenarvioinnin tehneen laajapohjaisen työryhmän näkemyksiin ja laskelmiin. Työryhmä arvioi, ettei ikääntymisrajauksella olisi mahdollista saavuttaa suuria säästöjä.
YK-sopimus edellyttää sosiaalisen toimintakyvyn huomioimista
Uuden vammaispalvelulain soveltamisalassa määritellään YK:n vammaissopimuksen mukaisesti laajasti sitä, millaiset toimintarajoitteet aiheuttavat vammaisuutta. Erityisesti sosiaalisten toimintarajoitteiden huomiointi on herättänyt keskustelua soveltamisen piirin laajentamisesta.
Sosiaaliset toimintarajoitteet vammaisuutta määriteltäessä huomioidaan kuitenkin myös WHO:n hyväksymässä toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisessä ICF-luokituksessa sekä uuden VPL:n perustana olevaa YK:n vammaissopimusta koskevissa YK:n vammaiskomitean yleiskommenteissa.
Sosiaalinen toimintarajoite on välttämätöntä säilyttää soveltamisalassa, jotta myös erityisesti autismi- ja neurokirjon lapset pääsevät vammaispalvelujen piiriin, silloin kun he vammaispalvelulain mukaisia palveluja välttämättä tarvitsevat. Varhaiset, oikea-aikaiset ja oikeanlaiset palvelut ja tukitoimet erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa vähentävät yhteiskunnan kustannuksia. Tämä johtaa myös yksilöiden kannalta positiivisiin kehityskulkuihin, kuten valmistumiseen ja työllistymisen edellytysten parantumiseen. Sosiaalisen toimintakyvyn huomiointi soveltamisalassa vähentää nykyisin yleistä väliinputoamista ja raskaampien ja kalliimpien palveluiden tarvetta sekä työelämästä syrjäytymistä.
Satsaus vammaispalveluihin on satsaus nuorten hyvinvointiin
Ennaltaehkäisevä ja varhainen tuki tulee nähdä sosiaalisena investointina, joka lisää ihmisten hyvinvointia ja säästää yhteiskunnan varoja. Palvelujen puute ja viivästyminen johtaa raskaampien ja kalliimpien erityistason palveluiden, kuten lastensuojelun ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon tarpeen kasvuun. Tuen ja palvelujen puute voi johtaa myös kouluakäymättömyyteen ja myöhemmin syrjäytymiseen.
Ongelmien syventyessä autismikirjon lapsille ja aikuisille kehittyy tutkitusti liitännäisongelmia, kuten mielenterveyden häiriöitä, syömisongelmia, itsetuhoisuutta jne. Autismikirjon lasten vanhemmat ovat kuormittuneita, uupuvat ja saattavat joutua jäämään pois töistä puutteellisten palvelujen takia. Sosiaali- ja terveysongelmat sekä autismikirjon ihmisten ja heidän perheidensä köyhtyminen, vanhempien jääminen työelämän ulkopuolelle ja lasten ja nuorten syrjäytyminen tulevat yhteiskunnalle kalliiksi.
Vammaisten lasten perheitä joutuu lastensuojeluasiakkaiksi ja lapsia sijoitetuksi kodin ulkopuolelle, koska vammais- ja muut sosiaalipalvelut eivät toimi. Kehitysvammaisten lasten laitossijoitukset eivät ole vähentyneet. Uusia laitossijoituksia tehdään yhä esimerkiksi perheen uupumisen vuoksi, sillä useat vammaiset lapset ja heidän perheensä eivät saa ajoissa yksilöllisten tarpeidensa mukaisia tukipalveluita.
Erityisesti lapset, joilla on kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä kuten autismikirjo, ADHD, Tourette, kehityksellinen kielihäiriö (neurokirjo), jäävät usein väliinputoajiksi palvelujärjestelmässä, kuten nykyisissä vammaispalveluissa. Riski tulla sijoitetuksi kodin ulkopuolelle on heillä noin nelinkertainen muihin verrattuna. 18 % neurokirjon lapsista ja nuorista on ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle ennen 18 vuoden ikää THL:n 1997 syntymäkohorttitutkimuksen mukaan.
Vammaisen lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle silloin, kun syynä on vammais- ja sosiaalipalvelujen ja muiden tukitoimien toimimattomuus, aiheuttaa perheelle inhimillistä kärsimystä ja tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Laitossijoittaminen maksaa 90 000 euroa per vuosi per lapsi.
Rahaa lastensuojelun avo- ja sijaishuollon kustannuksiin kuluu saman verran kuin syöpähoitoihin, noin 1,2 miljardia vuodessa (Hiilamo 2022). Vammaisille ja neurokirjon lapsille ja nuorille kodin ulkopuolelle sijoittaminen on väärä toimenpide silloin, kun sillä yritetään paikata muiden palvelujen ja tuen puutteita, eivätkä nämä lapset tule sijoituksilla autetuiksi.
Valtiontalouden tarkastusviraston arvion mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa elämänsä aikana noin 1,2 miljoonaa euroa yhteiskunnalle. Satsaus vammaispalveluiden oikea-aikaiseen tukeen on satsaus nuorten hyvinvointiin.
Rakenteelliset muutokset tuovat kustannussäästöjä
Kustannussäästöjä ei synny säästämällä välttämättömistä vammaispalveluista. Välttämätön tuen tarve vain siirtyy muualle ja tuottaa kustannuksia muissa palveluissa.
Sen sijaan kustannussäästöjä on syntynyt esimerkiksi rakenteellisista muutoksista, kuten kehitysvammaisten laitoshoidon purusta ja siirtymisestä avohuollon asumispalveluihin.
Laitospurkua joudutti hallituksen Kehas-ohjelma. Nyt tarvittaisiinkin Kehas2-ohjelma, jolla jatkettaisiin asumisen kehittämistä. Tarpeisiinsa nähden liian raskaissa palveluissa asuvat vammaiset ihmiset tarvitsevat lisää kevyemmän tuen vaihtoehtoja asumiseen. Tämä lisää elämänlaatua ja tuo samalla kustannussäästöjä.
Uuden vammaispalvelulain kustannuksia yliarvioitu
On yllä sanottu huomioiden erittäin vaikea nähdä, miten ikääntymisrajauksen poisto ja sosiaalisten toimintarajoitteiden huomiointi tai muutkaan uuden VPL:n tuomat muutokset voisivat johtaa siihen, että uuden vammaispalvelulain toteuttamisesta aiheutuisi esimerkiksi Hyvilin arvioimat jopa miljardin euron lisäkustannukset.
Asiaa arvioitaessa tulee lisäksi huomioida, millaisia kustannussäästöjä aiheutuu siitä, että eri tavoin vammaiset ihmiset perheineen saisivat uuden lain perusteella tarpeisiin vastaavat avohuollon palvelut oikea-aikaisesti, mikä vähentää nykyisin valitettavan yleistä vammaisten ihmisten päätymistä raskaampien ja kalliimpien palveluiden (esim. lastensuojelun sijaishuolto, erikoissairaanhoito) piiriin ja heidän sekä heistä huolehtivien läheisten joutumista työelämän ulkopuolelle.
Vammaisten ihmisten ja heidän perheidensä näkökulmasta lain toimeenpanon siirtäminen ja uudelleen valmisteltavaksi ottaminen olisi erittäin hämmentävää. Asiakkaat tarvitsevat palvelunsa joka tapauksessa. Hyvinvointialueetkin ovat jo aloittaneet toimeenpanon valmistelun, ja sen siirtäminen toisi niille lisäkustannuksia.
Kehitysvamma- ja autismijärjestöt vastustavat lain toimeenpanon viivästyttämistä ja katsovat, ettei lakia tule uudelleen avata.
Susanna Hintsala, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaliitto, p. 040 741 6179
Risto Burman, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Tukiliitto, p. 050 5569 900
Lisbeth Hemgård, toiminnanjohtaja, FDUV, p. 040 526 43 69
Satu Taiveaho, toiminnanjohtaja, Autismiliitto, p. 050 4097 940