Puoli vuotta pimiässä

HELOU TYYPIT, herranjestas mulla on ollu kova ikävä teitä! Kaikenlaista on tapahtunut nyt puolen vuoden aikana ja tapahtumien myötä myös blogi on ollu pitkällä tauolla. Blogista on kyselty todella monta kertaa, kiitos niin paljon<3 Nyt rasti seinään, täällä ollaan taas!

Se miten tätä oikein alottaisi purkamaan, on ihan hyvä kysymys itselleni. Katsotaan kuinka käy.

Rehellisesti, en edes nyt keksimällä keksi miten kutsuisin tätä elettyä puoli vuotta. Kuukaudet vilisivät ohi jättäen jälkeensä syvät haavat, joita nyt parannellaan. Kaikesta huolimatta sain keväällä ihan huipputyön pääkaupunkiseudulta yhteistyössä Kehitysvammaliiton kanssa, jossa toimin FASD-seminaarin puheenjohtajana yhdessä FASD-kaimani kanssa. Toukokuussa järjestetyssä seminaarissa oli kokonaisuudessaan yli 100 osallistujaa, joten ihan valtavan iso kiitos jokaiselle osallistujalle ja puhujille! Oli paljon tuttuja, sekä myös uusia kasvoja.

Positiivista palautetta tuli paljon, kuin myös meille puheenjohtajille erikseen. Palautteita oli ihana lukea ja haluankin vielä tätä kautta välittää lämpimimmät kiitokset kaikille palautteiden antajille. Palautteen antamisella on todella iso merkitys FASD Suomen rahoitukselle, jotta myös tulevaisuudessa vastaavanlaisia tapahtumia voidaan järjestää.

Tuollaisten isojen työpäivien jälkeen itselle tulee erilaisia ajatuksia mieleen FASDista. Se tiedon määrä joka on tavoittanut ihmisiä nyt vuosien aikana ja jossa saan itsekin olla mukana työstämässä kokemusasiantuntijana ja vertaisohjaajana, on aivan sairaan upeeta ja se fiilis paranee joka päivä vaan enemmän. Siitäkin huolimatta itseäni mietityttää joskus erilaiset entäjossit, vaikka oikeasti minun ei tarvitsisi huolehtia moisesta, koska onhan tässä saatu ihan älyttömästi tuloksia aikaan lyhyessä ajassa mahtavalla porukalla.

Hyvistä kokemuksista huonoihin, tämä eletty puolivuotinen on ollut yhtä epäonnea ja huonoa tuuria. Olen FASDina aikamoinen esimerkki siitä, miten hyvin tässä osaa piilottaa vaikeat asiat todellisuudelta ja sitä kautta nostaa omaa kipukynnystä. Jossain kohtaa tulee sekin raja vastaan ja sen jälkeen ollaan kuin perkele peura ajovaloissa eikä nähdä enää sivuille. Se mitä itse vielä opettelen, on että puhuttaisi myös niistä vaikeista asioista elämässä sen sallimissa rajoissa, vaikka se tuntuisikin ihan paskalta. Asiat eivät ehkä muutu heti paremmaksi, mutta oma jaksaminen ja mielenhallinta on sitäkin tärkeämpi muistaa, jotta ei oltaisi ihan siinä sekoamispisteessä.

Meillä FASDeilla on tosi paljon vahvuuksia, mutta haastavinta siinä on niiden käyttäminen oikeassa asiasuhteessa, mukaan lukien tunteiden säätely. Näidenkin pohjalta meillä on onneksi toisemme, vertaistuki.

Kuinka pimiässä meni puoli vuotta? Summa summarum jätin jäähyväiset hevoselleni, ja se päätös oli minulle erittäin vaikea ja raskas. Sitten uusi suunniteltu yhteistyö ulkomaille epäonnistui. Uudesta autostani hajosi tuulilasi paskaksi kahdesti puolentoista kuukauden aikana. Lisäksi olen ollut jatkuvasti kipeänä. Mutta seuraavaksi maailmani pysähtyi, perhepiiriin tuli huonoja uutisia. Olen toivonut siihen iskältä pilvilinnan taivaalta niin paljon voimia tänne maan kamaralle. Ystävyyssuhteissakin on ollut pahoja välirikkoja. Olen itkenyt tänä keväänä enemmän kun viime vuonna yhteensä. Koettelemuksia ollut laidasta laitaan, mutta kyllä täällä nyt vielä taistellaan ja päästään näistäkin yli, vaikka luovuttaminen oli ihan oikeasti jo hiljalleen alkanut käymään mieleen.

Annoin tunteiden ja mielialojen heitellä vieden minua romukoppaan. Nyt vastan kun tätä avaan, niin huomaan että rakensin itselleni kuoren jossa olen nähnyt vain yksinäisyyden ja epätoivon, vaikka ympärillä on paljon rakkautta ja läheisiä. FASDilla voi olla haasteena säädellä tunteitaan oikeassa asiatapahtumassa, joten siinä minulla on edelleen paljon skarpattavaa ja herranjestas sitä on kyllä vaikea myöntää.

On se kumma miten asioista puhuminen auttaa, taas jälleen kerran. Sen kuin vain muistaisi aina, ettei me FASDitkaan olla yksin tässä maailmassa vaikka mikä vastoinkäyminen tulisikaan eteen. Pikkuhiljaa tässä alkaa näkyä valoa tunnelin päässä, vaikka täytyy muistaa että nyt mennään vielä vain päivä kerrallaan eteenpäin, tosi varovasti.

Vaikka tämä vuosi lähti jyrkästi alamäkeen, niin kyydissä nyt toistaiseksi on pysytty. Nyt nautin tulevasta kuukauden kesälomasta ja toivon, että huono epäonni tältä vuodelta alkaisi jo pikkuhiljaa väistyä.

Ihanaa kesää, meikäläinen palaa syksyllä takaisin!
HELMIS