Kehitysvammaliitto logo – Linkki etusivulle

Henkilökohtainen budjetointi on uusi tapa järjestää sosiaalipalveluja. Sitä on kokeiltu neljän vuoden ajan Kehitysvammaliiton ja Kehitysvammaisten Palvelusäätiön hankkeessa, jossa yhteistyökumppaneina ovat olleet Vantaan kaupunki ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote. Kokemukset ovat kannustavia. Henkilökohtainen budjetointi tarkoittaa, että sosiaalipalvelujen asiakkaalle annetaan päätösvalta siitä, millaisia palveluja hän tarvitsee ja saa pystyäkseen elämään omannäköistään, hyvää elämää. Lähtökohtana on, että kunnan palvelutarjonta ei määrää, millaisia palveluja tukea tarvitseva henkilö saa, vaan palvelut räätälöidään sen mukaan, minkä hän itse katsoo auttavan itseään parhaiten omassa elämäntilanteessaan.

Henkilökohtaisessa budjetoinnissa sosiaalipalvelujen käyttäjälle muodostetaan hänen avun ja tuen tarpeidensa sekä tuen ja palvelujen kustannusten pohjalta määritetty henkilökohtainen budjetti. Tällä rahalla henkilö voi suunnitella ja järjestää tukensa ja palvelunsa itselleen mielekkäällä tavalla. Tiedän mitä tahdon! -hankkeessa henkilökohtaista budjetointia kokeiltiin vammaispalvelujen asiakkaiden kanssa. Kun vammaiset henkilöt ja heidän läheisensä saivat päättää palveluistaan, lopputuloksena oli elämäänsä ja palveluihinsa tyytyväisempiä ihmisiä jotakuinkin samoilla kustannuksilla, mitä heidän palveluihinsa muutenkin olisi käytetty. Esimerkkejä siitä, millaisia muutoksia projektiin osallistuneet henkilöt toivoivat elämäänsä:

  • Vammaisten ympärivuorokautisesti valvotussa palvelutalossa asuva henkilö halusi oman asunnon ja sinne henkilökohtaista apua.
  • Autistinen henkilö halusi päivätoiminnan sijasta kerran viikossa päästä ruumiillisiin töihin yhdessä tukihenkilön kanssa.
  • Vammainen henkilö halusi päivätoiminnan sijasta kerran viikossa taideterapiaa.

Kokemus osoitti, että joskus pienetkin muutokset palveluissa saattavat tuoda merkittävän muutoksen elämänlaatuun. Sosiaalityöntekijöiltä tämä edellytti avarakatseisuutta ja hyppäämistä totutun palveluvalikoiman ulkopuolelle. Palvelujen hinnoittelu ja vaihtoehtoisten palvelujen kustannusten vertailu osoittautui toisinaan hankalaksi, sillä sosiaalipalveluissa ei ole totuttu laskemaan kaikkien perinteisten palvelujen tunti- tai päivähintaa. Henkilökohtaisia budjetteja määrittelemällä on saatu näkyväksi se taloudellinen resurssi, joka on (suunnilleen) käytettävissä kyseisen palvelunkäyttäjän vammaispalveluiden järjestämiseen. Tällöin erilaisia ratkaisuja on voitu miettiä läpinäkyvämmin suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin: esimerkiksi yhden vaikeavammaisten päivätoimintapäivän hinnalla henkilö voi hankkia yhden tunnin kuvataideterapiaa tai aiemmin palveluntuottajalta hankitun asumispalvelun hinnalla henkilö voi hankkia tietyn tuntimäärän henkilökohtaista apua itsenäisen asumisen mahdollistamiseksi. Kehitysvammaisten ja autististen asiakkaiden kanssa haasteeksi osoittautui myös se, miten he pystyivät määrittelemään ja ilmaisemaan omia toiveitaan ja tarpeitaan, kun heidät on opetettu avuttomiksi ja totutettu siihen, että muut päättävät heidän puolestaan.

Projektissa kehitettiin tuen tarpeiden itsearviointiin materiaalia: Näin minä pärjään! (pdf, 2,2 Mt). Lainsäädäntöön toivottaisiin projektin kokemusten perusteella sääntelyä tuetusta päätöksenteosta. Esimerkiksi kehitysvammainen henkilö voi tarvita toisen ihmisen puolueetonta tukea vaihtoehtojen kartoittamiseen ja valintojen ja päätösten tekemiseen. Projektin kokemusten perusteella henkilökohtainen budjetointi kannattaisi ottaa laajemmin käyttöön sosiaalipalveluissa. Tämä haastaa palvelumarkkinoiden kyvyn tarjota aitoja vaihtoehtoja. Näin henkilökohtainen budjetointi paitsi lisää asiakkaan valinnanmahdollisuuksia myös kannustaa palveluntuottajia kehittämään entistä parempia palveluja asiakkaiden tarpeisiin. Sekä Vantaan kaupungin että Eksoten edustajien kokemus on, että kokeilu on ennen kaikkea vahvistanut aidosti asiakaslähtöistä palvelusuunnittelua. Työntekijät ovat saaneet vankkaa kokemusta siitä, että palvelunkäyttäjillä – myös kehitysvammaisilla henkilöillä – on toiveita ja näkemyksiä palvelujensa suhteen ja että näitä toivomuksia pystytään toteuttamaan. ”Jokainen ihminen, riippumatta onko hän vaikkapa kehitysvammainen, diabeetikko tai pitkäaikaissairas, ansaitsee ihmisenä oman elämänsä. Palvelujärjestelmässä on liikaa ajateltu, että heitä on holhottava ja muut tietävät, mikä heille on hyväksi”, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten vammaispalvelupäällikkö Riitta Hakoma toteaa. ”Henkilökohtainen budjetointi on nykyaikaista sosiaalityötä, joka pitäisi saada juurrutettua koko maahan. Samalla se merkitsee suomalaisen sosiaalipalvelujärjestelmän uudistamista. Mallia on valaistava päätöksentekijöille ja virkamiehille, jotta se saadaan uuteen sosiaalihuoltolakiin”, Riitta Hakoma sanoo. Projektissa on tehty myös tutkimus henkilökohtaisesta budjetoinnista vammaispalveluissa.

Tutkija Susan Eriksson havaitsi, että positiivisista kokemuksista huolimatta henkilökohtainen budjetointi ei ole automaattisesti väylä vammaisten henkilöiden parempaan itsemääräämisoikeuteen, sillä sosiaalialan työntekijöiden valta-asema asiakkaaseen nähden on perinteisesti hyvin vahva. Keskeistä on, että alan henkilöstö oivaltaa ja sisäistää uudenlaisen työskentelytavan.

Lisätietoa

  • Erityissuunnittelija Marika Ahlsten, Kehitysvammaliitto, p. 040 5830 551
  • Kehittämispäällikkö Aarne Rajalahti, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö, p. 0207 713 516

Tutustu videoiden kautta projektissa mukana olleiden kokemuksiin

Raha-automaattiyhdistyksen tuella toteutetun projektin materiaalia on Verneri-verkkopalvelussa (www.verneri.net) Susan Erikssonin tutkimus: Laitoskulttuurista itsemääräämiseen. Tutkimus henkilökohtaisesta budjetoinnista vammaispalveluissa (pdf, 743 kt). Kehitysvammaliitto 2013.