Käännekohtia – Ylläripostaus, kulissien takaa

TERPPALEISKIS TYYPIT,
tää on mun YLLÄRIPOSTAUS – kulissien takaa!

HALOOOO, en kai mä ny oikeest lähe viettää joulupyhiä ilman, etten järkkäis jotai spessuu teille lukijoille!

Sillo ku kirjotin mun ekaa postaust kesällä, ni mä päätin jo sillon että jouluks tulee kaks postausta, josta jälkimmäisen eli tän, pidän salassa tähän saakka. Täsä tää ny olis, nyt pääsette vähä näkemää kulissien taakse, miten tää homma oikee toimii tääl ruudun toisella puolella blogin parissa ja loppuun voisin kertoo pari faktaa meikäläisestä, ketä mää oikke ole! 🙂

Mistä kaikki alkoi?

Oon aina tykänny kirjottaa ja kirjottaminen tulee multa ihan luonnostaan. Ken tietää oonko periny tän mun suvulta, mutta tää taito on ollu mulla niin kauan kun vaan muistan.

Mä olin 9-vuotias, kun alotin kirjottamaa omaa elämänkertaa siihen saakka eletystä elämästä ja sillon jo päätin, että joku päivä mä tuun julkasemaan kirjan mun koko elämästä. Mun motto on aina ollu se, että unelmista tehdään totta, joten alotin koko homman osallistumalla erilaisii kirjotuskilpailuihin, joissa menestyin kunniamaininnoin. Aina kun mä kirjotan, ni mul on itsevarmuus huipussaan ja saan voimaa ja paljon iloo tästä.

Pesäpuu Ry:llä oli kirjotuskilpailu vuonna 2009, jossa 20 parasta valittaisiin julkaistavaan kirjaan. Mun siihen saakka eletty elämä, josta olin kirjottanu, pääsi tähän 20:n muun joukkoon ja seuraavaksi osa mun elämää oli kansien välissä, kirjana, jota ihmiset ostivat. Siit se alko – intohimo ja rakkaus kirjottamiseen.

Yhteistöitä vuodesta 2016 lähtien – hyppy tuntemattomaan

Mul on ollu pitkään tavote, et saisin FASD-asiaa eteenpäin jollain tavalla. Tää lähti siitä, kun tajusin et Suomessakin on oikeesti tuhansii ihmisii, jotka ei tiedä tästä oireyhtymästä mitään ja silti tää on tosi ajankohtanen vuoden jokasena päivänä, varsinkin odottaville äideille. Selasin nettiä ja bongasin Kehitysvammaliiton sivut, josta löysin tietoa FASDista. Päätin ottaa yhteyttä, kerroin oman tarinani ja tavotteeni, et haluisin jotenkin lähteä asiaa viemään eteenpäin. Vuonna 2016 alko ensimmäine yhteistyö Kehitysvammaliiton kanssa, joka on viidessä vuodessa levinny mulla jo ympäri Suomea monen eri yhteistyötahojen kanssa.

Elämäni käännekohtia – blogi

Mun elämässä on tapahtunu todella paljon siihen nähden, minkä ikänen mä olen. Todella harva 26-vuotias on kokenu vastaavanlaista. Sillon kun mietittiin tän blogin ideaa kesällä, mä mainitsin, et vaikka mun elämässä on ollu tosi paljon sitä pohjalla olemista, ni aina mä olen sielt ylös päässy ja paljon vahvempana, ku sinne vajotessa. Aikalailla siitä sit alko syntymää blogin nimikin, elämäni käännekohtia.

Eli viime kesänä mietin jo kaikki aiheet valmiiksi, sekä mikä olis mikäkin postauksen julkaisujärjestys. Postaustahtia mietittiin myös paljon, olisko se jopa kahen viikon välein. Se tuntu liian tiuhalta ottaen huomioon sen työn määrän jota teen, ni päätin että kerran kuukaudessa olis aika jees.

Ennen ku alotan yhdenkään postauksen tekemistä, niin tarvitaan se aihe/teema. Ja koska jokainen aihe käsittelee mun elettyä elämää eri tavoin, niin sillon täytyy palata muistoihin ja kirjoittaa sen pohjalta.

Mitä tapahtuu ennen julkasua?

Ekana kirjotan kaiken tunteen ja muistojen kautta ja kirjotan vaan mahollisimman paljon tekstiä, enkä mieti siinä kohtaa oikeinkirjotusta tai kappalejakoja. Sit kun oon purkanut kaiken ulos, niin mä alan työstämään sitä tekstii uudestaan eri tavalla. Ainoo mikä kirjottamisesta tekee välillä haastavaa, on tietysti rajotettu aikataulu ja vaikeiden aiheiden käsittely, muistoihin palaaminen.

Vaikeet aiheet työstää kaikkein eniten, enkä mä ole myöskään itkulta välttynyt näitä kirjottaes. Parhain puoli täsä bloggaajan työssä on se, et ketään ei nää sitä todellisuutta. Mun ei tarvi puhua, mun ei tarvi keskustella. Mä vaan avaan mun mielen ja kirjotan. Tää on ollu mulle aina se toimivin ”terapiamuoto”.

Täytyy kuitenki mainita, et mä en kirjota yhtäkään lausetta jos mua ei vittuakaan kiinnosta. Enkä ala myöskää väkisin vääntämää keksittyy tekstiä, jotta olis jotai matskua postaukseen. Mäkin oon vaan hei ihminen ja joskus mullakin on päiviä, ku en todellakaan jaksa tehä töitä kirjottamisen parissa. Sillon en edes avaa läppäriä koska tiedän, ettei siitä tuu yhtään mitään.

Kirjotan yhtä postausta abouttiarallaa kahesta kolmeen viikkoa, riippuen mun muista aikatauluista ja töistä. Postausten kuvituksen hoitaa mun luottokuvaaja, jolle mä heitän ideoita teemojen mukaa. Mikään ei kuitenkaa aina tapahdu suunnitellusti, jos aikataulut mättää tai sää on huono. Ja vaikka ne kuvauspaikat päätetään yhessä usein ennakkoon, niin joskus tulee myös ihan huikeita ideoita, kuten kerran oli kuvausreissu 2h ajomatkan päähä viikonloppureissun yhteydes. Kuvailun jälkeen mä siirrän kuvat kovalevylle ja editoin kuvat. Editoinnissakaan mä en aina pysy aikataulussa ja usein mä toivonkin, et vuorokaudes olis paljon enemmän tunteja koska emmää perkule aina ehi.

Kuvien editoinnin lisäks mä valitsen tosi tarkkaan kuvien paikat tekstin joukossa. Myöskään kuvaukset itessäkään ei oo mikään helppo juttu, vaan yhellä kuvausreissulla on voitu ottaa helposti yli 100 kuvaa. Niistä about 3-6 kuvaa pääsee yhteen postaukseen. Tähän mennessä mulla on kovalevylle kertyny yli 1635 kuvaa pelkästään tätä blogia varten, ja täähän on vasta viides blogipostaus.

Mä muokkaan tekstejä toooosi monta kertaa jokasen oikolukemisen jälkeen ja tälläselle perfektionistille tää on ihan helkkarin työlästä, ku kelpuutan iteltäni vain parasta. Samaistuuks muut perfektionistit tähän, vai onks tää vaan joku mun oma juttu?

Mulla on tasan yks ihminen, kenelle annan mun postaukset luettavaks ennen julkasua, ja se on mun rakas äiti. Ei edes mun rakas kumppani, eikä mun rakkaimmat ystävät. Ei ketään muu, kun äiti. Äiti oikolukee mun tekstit lukijan näkökulmast ja antaa vinkkei, jos jotai on kirjotettu suorastaa päi helvettiä. Eli suomeks, ketään muu ei ymmärrä sitä niinkun mä. Ja äitihän lukee vaikka keskellä yötä, kun oon lähettäny tekstin sille. Kiitos äiti<3

Eli ennen ku laitan yhtäkään valmista postausta eteenpäin, mul on iha järkyttävän paljon töitä siinä et pääsen ylipäätää lähettämään mitään. Mut aiettä se fiilis, ku se on valmis. Se on niin hieno tunne! Sinne lähti taas yks osa mun elämää ihmisten luettavaks, perhana senttä.

HOXHOX!
Tähä välii mä vähäsen paljastan, et nää viis postausta on ollu oikeest vast pientä pintaraapasuu siihen, mitä ens vuon on tulossa. Sillon tulee isoi juttui. Ja enks mä ookki kiva ku kerron tällee salaperäsesti mitä on tulos, mut silti mä en kerro mitää! XD

Mä lähetän valmiin postauksen eteenpäin kaks viikkoo ennen julkasua, eli saan pienen kirjotustauon siihen väliin. Aika usein mä kuitenki jo alotan heti seuraavaa postaust viimeistää siin kohtaa, ku siihen mennes viimisin julkastu postaus on saatu julki.

Postauksen julkistamisen jälkeen mun työt ei todellakaa lopu siihen, vaiks tuleeki pieni kirjotustauko. Eli mulle kuuluu myös kommentteihin vastaaminen sitä mukaa, kun niitä tulee (kiitos taas jälleen tuhannesti kaikille kommentoijille ja lukijoille!<3)

Julkasun jälkeen alkaa myös somes mainostamine, jota mä toisinaan hyödynnän jo ennen virallist julkasupäivää. Seki riippuu aina välillä mun omista aikatauluista, koska yhteen vuorokauteen pitäs mahduttaa kolmivuorotyö, hevonen ja blogi + kaikki muu. Mä myönnän, et oma jaksaminen tällee loppuvuotta kohti on ollu ihan pirun tiukilla, mut asenne ratkasee ja kovatahtosena muijana mä teen aina kaiken täysillä. Jos mul tulee idea vaikka keskellä yötä, niin mähän laitan sen heti talteen, koska muuten mä en muista sitä enää aamul.

Ja mitä muuten tulee öihin, ku Helmiksen pitäs nukkua. No minäpä kirjotan yleensä iltamyöhään ja öisin, koska mulla se ajatusten purku paperille toteutuu parhaiten sillon. Tätäki kirjottaessa on yö, kello on 01.30. Oon joskus kokeillu myös päivisin kirjottamista, mut sillon on kyl hermot niin tiukil, et tekis mieli heittää kaikki vaa menemää. Vaikka mul on tosi vaikee keskittymisvaikeus ja tarvin täyden hiljasuuden yleensä ku teen töitä, ni mulle kirjottaessa tärkein työväline on musiikki. Mul on aina kirjottamisen yhteydes Spotify päällä Volbeatista Rammsteiniin, Ed Sheeranista Gaselleihin jne.

Blogin ulkopuolel on myös hälinää ja hulinaa, eli voi olla erilaisii haastatteluja yms. Nekin vie taas oman aikansa. Älkää edes kysykö mite ihmees pystyn venymää vuorokauden aikana kaikkii mahollisii eri asioihi ja viel pitämää kulissit pystys. Mä en ihan oikeasti tiedä. Mä vaan oon ja teen, mut hyvi se on tuntunu menevä, ku täsä viel porskutan menemää!

Eli aikalail pähkinänkuores, mä työstän tätä blogii lähes koko ajan, 24/7 eri teemojen parissa mitä mä oon eläny tähän mennes.

Ku mä mietin muutamii vuosii taaksepäin, ni en todellakaa olis kuvitellu itteeni tulevaisuudes bloggaajana. Ja mitä hittoo oikeest, täsä mä ny kirjotan jo viidennet postausta julki. Tuntuu niiiiiin käsittämättömält, mut samal oon niin saakelin ylpee itestäni. Vaiks mä teen ihan sikkenä töitä tän blogin kans, ni ilman tiettyi henkilöi tätä blogii ei edes olis. Sillä mä tarkotan mun etätiimiä, eli Kehitysvammaliittoa, joka ehotti mulle tän blogin perustamist. Iso kiitos kuuluu teille, ku mahollistatte tän ja otatte huomioon kaikki mun ideat. Esimerkkinä ideana vaiks just tää ylläripostaus, jota mä ehdotin vast viime kuussa, et mite olis tämmöne pieni lisäpostaus. No täsä se ny olis. Eli tää blogiha siis perustuu yhteistyöhön Kehitysvammaliiton kans, joten luontaisesti mä maksan tästä veroja kuten ihan tavallisestaki palkkatyöst.

Vaikka mä bloggaajana pitäydyn edelleen niin sanotun taiteilijanimen takan, niin tottakai mä voin teille kertoo pari faktaa Helmiksestä, eli tyypistä ketä tääl ruudun toisel puolel kirjottaa teille joka kuukausi. Täsä muutamii, nähää.

1. Osaan puhuu kuutta eri kieltä ja oon ollu kymmenessä eri maassa.
2. Mun ennustepituus oli 160cm, mut jämähdin 154cm:iin.
3. RAKASTAN tatuointeja! Täl hetkel mul on 3 tatuointii ja neljäs leima tulee ihoon viikon päästä!
4. Rakennusala on mun haaveammatti. Iskä oli rakennusmestari, ni eiköhä se kerro jo kaiken olennaisen.
5. Rakastan mun eläimiä, mulla on 5-vuotias hevonen ja 10-vuotias kissa.
6. Olin 19-vuotias ku aloin seurustelemaa mun poikaystävän kans ja tosa se o edellee, moi rakas<3
7. Mul on hemmetin hauska huumorintaju ja nauran kyl niinpaljon, huhhuh senttä!
8. Vihaan joululaului.
9. Oon Suomen syöpäyhdistyksen jäsen.
10. Kiroilen ihan vitusti liikaa.
11. Helmis on kaiken alkujaan Helmiäinen, jota mun iskä käytti mun kutsumanimenä.
12. Tänää 14.12. on mun syntymäpäivä ja täytän 27 vuotta! <3

+ lisäksi mun FASD-diagnoosi on tänä vuonna täysi-ikäinen, eli 18 vuotta sitten mä sain FASD-diagnoosin!

Hei ihanaa joulua kaikille ja vielä ihanampaa uutta vuotta, me nähää tarkalleen 3. tammikuuta eli tasan 20 päivän pääst!

XOXO,
Helmis <3