KARIBU!
Sansibar on Tansaniaan kuuluva autonominen saariryhmä. Pääsaari on nimeltään Unguja, jossa asukkaita on noin 1 300 000. Sansibarin väestö on suurelta osin afrikkalaisperäistä, ja sen lisäksi saarella asuu huomattava arabiväestö. Saari elää turismista sekä mm. mausteiden tuottajana, mutta paikallinen väestö on pääosin köyhää. Saarella puhutaan swahilia, mutta myös arabiaa ja englantia.
Saavuin Sansibarin saarelle, Tansanian itärannikolle viikko sitten tutustumaan ZAPDD- järjestön toimintaan. ZAPDD on 1999 perustettu paikallinen vanhempainjärjestö, joka on ajanut kehitysvammaisten ihmisten asiaa inkluusion, oikeudellisen yhdenvertaisuuden ja koulutuksen mahdollistamisen puolesta. Järjestön tavoite on myös poistaa stigmaa ja ennakkoluuloja kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan sekä edistää heidän osallisuuttaan yhteiskuntaan ja omistajuuttaan omaan elämäänsä.
Kehitysvammaliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto ja FDUV ovat polkaisseet ZAPDD:n kanssa vuonna 2017 käyntiin kehitysyhteistyöhankkeen, jonka tavoitteena on mahdollistaa kehitysvammaisille ihmisille ammatillinen opiskelu sosiaalisen ja taloudellisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja työllistymisen mahdollistamiseksi.
ZAPDD:n opetuksessa opiskelijat voivat tähdätä esimerkiksi kodinhoitajaksi (housekeeping), puutarhuriksi, käsityöläiseksi sekä pian myös räätäliksi. Vaikka Sansibarin kouluissa on laajalti ajatus inklusiivisuudesta ja ne saattavat palvella liikunta- tai aistivammaisia, kehitysvammaisille ihmisille teoreettinen opetusmalli on oppimismuotona haastava. Ammatillisessa opetuksessa keskitytäänkin käytännön taitojen opetteluun, joita työharjoittelussa syvennetään.
ZAPDD:n toiminta on tapahtunut tähän mennessä Sansibarin pääsaarella Ungujalla, ja pian on tarkoitus käynnistää opiskelu myös toisella Sansibariin kuuluvalla Pemban saarella. Hanketta rahoittaa kehitysyhteistyönä pääasiassa Suomen ulkoministeriö.
ZAPDD:n toiminnanjohtaja Khamis A. Sururu otti minut vastaan lämpimästi. Toisena päivänäni osallistuin tilaisuuteen Stone Townin keskustassa, mihin oli kutsuttu muutama perheryhmä ZAPDD:n jäseniä. Näitä perheryhmiä kutsutaan sanalla branch, kuten puunhaara tai oksa, ja perheryhmiä järjestöllä on yhteensä 60. Tapasin järjestön toiminnanohjaajia, kehitysvammaisia jäseniä ja heidän omaisiaan. Söimme yhdessä ja tutustuimme toisiimme. Ilta tuntui juhlavalta myös siksi, että saarella valtaväestön ollessa muslimeita Eid-juhlan odotusta oli jo ilmassa.
Kehitysvammaisuus on ollut osa elämääni rakkaan ja ihmeellisen kehitysvammaisen siskoni myötä lapsuudesta asti sekä kehitysvammatyön kautta. Tulin Sansibariin, jotta voin oppia ja kertoa minkälaista kehitysvammaisten ihmisten elämä on toisella puolella maailmaa, nähdä mitä voisimme oppia eri ympäristössä ja kulttuurissa tapahtuvasta kehitysvammatyöstä ja millä tavalla yhdenvertaisuutta voidaan täällä edistää kehitysyhteistyöhankkeen avulla.
Tulen kertomaan tässä blogissa tulevista opiskelijoista, heidän opinnoistaan ja siitä, mistä he unelmoivat. Ajattelen, että mitä yhdenvertaisempi asema kehitysvammaisilla ihmisillä on joka puolella maailmaa, sitä paremmin se edistää kaikkien kehitysvammaisten ihmisten asemaa. Niin kuin ZAPDD:n jäsenet manifestoivat: ”WE CAN DO IT!”
Ensimmäiset päivät saarella keskittyivät paikallisten Eid-juhlaan eli paastoamisen päättymiseen ja sitä seuranneisiin vapaapäiviin, jolloin perheet ja ystävät kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä. Se on mahdollistanut minulle paikalliseen elämään ja tapakulttuuriin tutustumista ennen varsinaisen työn alkua.
Seuraavan opiskelijaryhmän on tarkoitus aloittaa ensi viikolla ja järjestelyt ovat kovassa vauhdissa opiskelun aloitusta varten. Seuraavassa tekstissä kerron tekemistämme suunnitelmista ja pian opiskelu saa alkaa!
Maija Andersson
Näyttelijä (TeM) sekä tuleva vammaistyöhön erikoistuva lähihoitaja
Lue blogin seuraava postaus:
Hienoa Maija, valoa, iloa ja voimia työhösi sinne!!✌️💪🌻🌞😸😻
Kiitos Anneli!!!
Tää on ihan tosi mielenkiintoinen juttu: Jotenkin pohjoismaisen hyvinvointivaltion näkökulmasta syntyy helposti olettamus, että esim. Inkluusio, yhdenvertaisuus ja yhteiskunnallinen osallistaminen olisivat meillä pitkään hiottuja ja pitkälle vietyjä vientituotteita, joita voidaan viedä kehittyviin yhteisöihin, ikään kuin valmiina paketteina. Osittain tämä lieneekin näin. Väistämättä herää kuitenkin ajatus, jo nykyisenkin leikkaustahdin valossa, että kuntohuippu heikompien oikeuksien näkökulmasta ollaan jo saavutettu, ja eri asteinen taantuma alkaa pikkuhiljaa nakertaa myös poliittista ajatteluamme, jakaen yhteiskuntaa valideihin ja invalideihin, niin ihmisiin, kuin ilmiöihinkin.
Tästä viitekehyksestä ajatellen tuntuukin olennaiselta kysymykseltä törmäyttää verrattain nuori ja kehittyvä ZAPDD- toiminta meidän kankeaan, joskin vielä toistaiseksi kattavaan, byrokratia-vetoiseen toimintaympäristöön: Mitä me voisimme oppia? Miten me löydämme ikäänkuin uudelleen oivalluksen siitä, että yhteiskunnan toimivuutta mitataan sillä, miten se pitää huolta heikoimmistaan?
Jään innolla odottamaan Maijan blogi-tekstejä!
Hei Tomi! Kiitos paljon kommentista ja ajatuksista. Totta on, että valmiiksi räätälöityä inkluusio-pakettia on mahdotonta Pohjolasta vain viedä toiseen maahan ja ajatella, että tämä toimii meilläkin, miksei teilläkin. Täällä huomaan sen, että hyödyllistä tarjoamista on ajatukset, toiminta ja käytännön työkalut, jotka paikalliset ihmiset itse kokevat tarpeelliseksi. Muutoin ei synny omistajuuden kokemusta eivätkä vinkit ja työkalut siirry käytäntöön. Tämän vuoksi yritän päivittäistasolla ymmärtää paikallisia käytäntöjä, jotta voisin hyödyntää omaa osaamista suhteessa siihen; ehdottaa, muokata, improvisoida. Samalla tosiaankin havainnoin ja opin jatkuvasti siitä, minkälaista sosiaalista ja kulttuurillista ajattelua Suomeen pitäisi ikään kuin palauttaa tai lisätä, erityisesti puhuttaessa kehitysvammatyöstä ja ihmisten kohtaamisesta. Suomessa kehitysvammaisten ihmisten inkluusio ja kehitysvammatyö on maailman mittakaavassa erittäin kehittynyttä ja sitä osaamista mielestäni kuuluukin jakaa. Mutta paljon on edelleen tehtävänä ja kuten sanoit, nykyinen poliittinen tilanne ja arvovalinnat, kuten järjestöjen tukien leikkaaminen tulee vaikeuttamaan kehitystyötä.
Toivon, että pääsen avaamaan enemmän tätä aluetta pian blogiini!
p.s. Pieni tarkennus kirjoitukseeni, ZAPDD-järjestön on perustettu jo vuonna 1999, mutta ammatillisen opetuksen projekti on aloitettu vuonna 2017.