Kehitysvammaliitto täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja TPS 100 vuotta. Pyöreiden vuosien kunniaksi ne järjestävät 2.11. liigaottelun yhteydessä tempauksen, jolla halutaan lisätä tietoisuutta kehitysvammaisuudesta ja tukea kehitysvammaisten ihmisten osallistumismahdollisuuksia.

TPS–Kärpät-otteluun on tarjottu alennuslippuja kehitysvammaisille ihmisille. Kehitysvammaliitto esittelee jäähallissa toimintaansa ja kertoo kehitysvammaisuudesta. Ottelun aloituskiekon pudottaa TPS:n vannoutunut fani, jo lähes 50 vuotta joukkuetta kannattanut kehitysvammainen mies. Uskollisuudesta joukkueelle kertoo mm. se, että hänen lempivaatteensa on TPS:n pelipaita. Ottelun jälkeen kehitysvammaiset fanit pääsevät tapaamaan TPS:n pelaajia.

Kehitysvammaliiton ja TPS:n yhteistyön ei ole tarkoitus jäädä yhden ottelun mittaiseksi. Jatkossa selkokielen ja saavutettavuuden asiantuntija Kehitysvammaliitto tukee TPS:ää mm. kehittämään seuran viestintää entistä helpommin ymmärrettäväksi ja saavutettavaksi.

”On meille etuoikeus päästä tekemään yhteistyötä niinkin hienon tahon kuin Kehitysvammaliiton kanssa. Mielestäni tämä yhteistyö kuvastaa konkreettisesti myös sitä, että yhteisössämme on tilaa ja mahdollisuuksia kaikille”, painottaa HC TPS:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Eero Tuominen.

”Kehitysvammaliitossa olemme iloisia siitä, että ymmärrys kehitysvammaisten ihmisten tarpeista lisääntyy ja muun muassa tiedon saavutettavuuden merkitys huomataan. TPS:lle kiitos siitä, että heillä on halua kehittää toimintaansa kaikille saavutettavaksi. Toivottavasti muut urheiluseurat ottavat tästä mallia”, Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Susanna Hintsala sanoo.

Kehitysvamma tarkoittaa vammaa oppimisen ja ymmärtämisen saralla. Ymmärtämistä voi helpottaa esimerkiksi selkokielen avulla. Selkokieli on yleiskieltä helpompaa suomea, josta hyötyvät myös monet muut kuin kehitysvammaiset henkilöt, mm. maahanmuuttajat, joiden suomen tai ruotsin kielen taito ei ole vielä hyvä.

Lisätietoja:

Kehitysvammaliitto, vaikuttamistoiminnan päällikkö Miinukka Tuominen-Hakoila, p. 040 705 8256 tai viestintäpäällikkö Anneli Puhakka, p. 0400 906 061