Käännekohtia – Sijaisperhe

Terppaleiskis, Helmis täällä taas! Nyt heitetään surku fiilis pois, oikeesti mun elämään mahtuu paljon onnellisuutta. Mä toivon, että tää postaus löytää mahollisimman monta sijaisvanhempaa ja sijaiskotinuorta jakamaan ajatuksia.

Mun sijaisvanhemmilla on kolme lasta. Kaksi on sijaislapsia, mä olen toinen niistä. Äiti ja iskä on toiminu yli 30 vuotta sijaisvanhempina ja sijaisperhejärjestössä he ovat saaneet siitä merkittävän kunniaosoituksen, kunniamerkin. Pyysin mun sijaisäitiä kertomaan vähän plussia ja miinuksia sijaisvanhemmuudesta, täsä olis muutama:

Ennen kuin ryhdyt sijaisvanhemmaksi, varmista itseltäsi että olet oikeasti valmis sitoutumaan siihen, etkä pelkästään taloudellisten seikkojen takia. Sijaisperheellä on oltava aikaa lapselle ja yhteistyölle, eli sosiaalitoimiston ja biologisten vanhempien yhteistyö on todella tärkeää. Haastavia yhteydenottoja voi tulla todella paljon myös biologisen suvun puolelta.

+ sijaisvanhemmiksi voi ryhtyä aikuiset, joilla voi olla entuudestaan jo biologisia lapsia tai olla lapsettomia
+ sijaisperheiden taustat, kunta- ja poliisilausunnot sekä rikosrekisteriote tarkastetaan
+ tärkeä muistaa, että sijaislapsi on aina etusijalla ja siihen sitoudutaan kuin oma lapsi
+ sijaisvanhemmille ei haeta lasta, vaan lapselle haetaan kotia!
+ onnistumisen tunne, kun näkee että kasvattamasi lapsi tuntee olevansa turvassa ja on onnellinen
+ sosiaalitoimisto tekee kotikäyntejä, varmistetaan että koti on turvallinen ja lapselle on oma huone
+ sijaisvanhemmat saa siihen kuuluvan PRIDE-valmennuksen (PRIDE muodostuu sanoista Parents’ Resources for Information, Development, Education)

– tuen riittävä saanti esim. arjen haasteisiin, lapsen koulunkäyntiin tai sairauksiin
– lapsen biologinen suku voi olla haasteellinen, yhteydenpito voi olla hankalaa
– varautuminen haastaviin tilanteisiin ja niistä selviäminen
– tukiverkosto voi olla suppea
– sossut voivat jättää asioita kertomatta sijaislapsesta, sijaisperheellä on oikeus tietää taustat varsinkin jos sijaislapsi on pysyvä

Sijaisvanhemmat saavat hyvin vähän kiitosta ja kunnioitusta, joten eiköhän me muuteta tämä asia. Valtavan iso hatunnosto ja kunnioitus kaikille teille vanhemmille, nyt on teidän aika tulla esiin. Halit ja pusut täältä!

Muistetaan myös, että sijoitettujen lasten biologisia vanhempia Suomessa on noin 45 000. Biologisille vanhemmille voi olla kova paikka luopua lapsestaan ja antaa hänet pois. Mä mietin siinä kohtaa aina omaa biologista äitiäni, kuinka pahalta hänestä on tuntunut luopua musta. Myöhemmin hän oli kuitenkin kertonut, että halusi mulle vain parasta ja hyvän kodin, jota hän ei itse pystynyt mulle antamaan.

Sijaisperheiden lisäksi löytyy myös tukiperhetoiminta. Tukiperhe eroaa sijaisperheestä siten, että tukiperheessä vietetään yleensä viikonloppu kerran kuukaudessa. Tukiperheitä voidaan käyttää myös ihan tavallisissa perheessä asuvat lapset, esim. jos vanhemmat tarvitsee muutaman päivän hengähdystauon. Tukiperhetoiminnan tarkotus on tarjota lapselle turvallista ja mielekästä yhdessäoloa sekä tukea lapsen vanhempia jaksamisessa.

Normaalisti sijaishuolto päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta. Sijaislapsi voi kuitenkin tarvita vielä senkin jälkeen paljon apua ja tukea, johon on mahdollisuus anoa jälkihuoltoa.

Jälkihuolto oli mun aikana vielä kolmivuotinen, eli 9 vuotta sitten 18-vuotiaana anomus hyväksyttiin ja mulle saatiin jälkihuolto. Jälkihuolto tarkottaa, että sillon kaikki sijaiskotinuoret oli oikeutettuja saamaan jatkoa 18-21-vuotiaaksi saakka. Vuonna 2019 eduskunta hyväksy lakialotteen, jossa nostettiin jälkihuollon yläikärajaa 21:stä 25:een ikävuoteen. Ikärajan noston perusteluna oli se, että todella moni sijaiskotinuori syrjäytyy sijaishuollon päättyessä 18-vuotiaana. Vuonna 2020 uusi laki tuli voimaan, eli jälkihuolto on nykyään seitsemänvuotinen. Oon tosi ylpee tästä uudesta laista, olin myös ite suunnittelemassa tätä muutosta muiden sijaiskotinuorten kanssa!

Jos sä olet miettinyt, että haluisit ryhtyä sijaisvanhemmaksi tai olla tukiperheenä, niin tän postauksen loppuun mä oon koonnut ihan teitä varten linkkejä, josta saatte lisätietoa. Myös PRIDE-valmennuksista löytyy paljon tietoa. Käykää rohkeasti tsekkaa!

Lapsen huostaanotto voi tapahtuu missä kohtaa elämäntilannetta tahansa. Syy voi olla joko sä itse, tai sitten syy löytyy perheestä, vanhemmista. Jokaisella se syy on kuitenkin henkilökohtanen, eikä sitä pidä koskaan verrata toisiin tai syyttää siitä ketään. Huostaanotolla varmistetaan lapsen turvallisuus.

Huostaanotolla pyritään luomaan turvallinen ympäristö ja poispääsy huonoista oloista. Sijaisperhe voi olla väliaikainen, mutta sijaisperheitä voi myös elämän aikana olla useita. Tärkein prioriteetti on muistaa, että lapsi saisi ensimmäisestä sijaisperheestä pysyvän uuden alun ja turvallisen ympäristön. Eli rakastavan perheen.

Kaikilla tää ei kuitenkaan ole niin. On tilanteita, että sijaislapsi asettuu asumaan ensimmäiseen sijaisperheeseen, mutta ei ehdi luomaan mitään ympärilleen, kun onkin jo lähtö toiseen sijaisperheeseen. Pahimmillaan tästä voi syntyä kierre ja sijoitettu lapsi/nuori ei elämänsä aikana pysty luomaan yhtään pysyvää perhesidettä, jos uudessa paikassa on jo pelko perseessä, että koska tulee lähtö jälleen uuteen perheeseen.

Miks tällästä tapahtuu? Syitä voi olla monia. Sijaisvanhemmille on voinu tulla yllätyksenä yhtäkkinen kuormittavuus ja se työn määrä, jota tehdään oikeasti sen lapsen eteen. Sitä ei voi edes sanoinkuvailla, kuinka raskasta se voi henkisesti olla ja siksi on TODELLA TÄRKEÄÄ, että oikeasti vanhemmat sitoutuvat täysillä siihen sijaisvanhemmuuteen.

Sijaisvanhemmaksi voi ryhtyä lähes ketä tahansa, lapseton tai aiemmin jo perheellinen vanhempi. Sosiaalitoimen tehtävänä on varmistaa, että lapsi oikeasti voidaan sijoittaa kotiin, jossa lapsi saa rakkautta, turvaa ja huolenpitoa. Sijaisvanhemmat ovat todella tärkeässä roolissa ja heiltä vaaditaan paljon kärsivällisyyttä. Kuvittele esimerkiksi tilanne, että otat aivan vieraan lapsen itselles omaan kotiin kasvatettavaksi ja et tunne häntä ollenkaan entuudestaan.

Yhteiskunta on järjestänyt sijaisvanhemmuudesta maksettavaa palkkiota, joka kattaa osittain lapseen menevät kulut, esim. terveyskulut. Palkkauksesta ollaan montaa mieltä, mutta on tosi surullista että meillä Suomessa edelleen löytyy niitä aikuisia, jotka ryhtyy sijaisvanhemmiksi vain ja ainoastaan rahan takia. Pahimmillaan he voivat kohdella sijaislaista todella huonosti.

Edellisen postauksen lopussa mä kerroin kahdesta vieraasta aikuisesta, joiden lempeys ja lämpö kiinnittivät mun huomion. Mulla ei ollu aavistustakaan, että hetken päästä ensimmäisestä tapaamisesta heistä tulis mun ihan oikeat sijaisvanhemmat.

Mun kuusi ensimmäistä elinvuotta oli aikalailla paskaa. Sen jälkeen mulla on ollu todella paljon onnea. Tosi monesti oon miettinyt, että ilman sitä pelastusta mä en olis oikeesti ehkä edes hengissä. Mä sain uuden elämän, pysyvän sijaisperheen.

Pelottiko muutto mua tai koinko mä, etten olis kuulunut tähän perheeseen? Ei todellakaan. Hehtaarin tontille mun sijaisisä oli puolivuotta aikasemmin rakentanut suuren mäen päälle valtavan kokoisen talon. Talo oli niin iso, että mä eksyin alussa siellä koko ajan. Alkujännityksen jälkeen aloin jo asettumaan aloilleni, vaikka mä edelleen kiljuin onnesta. Siinä talossa mä sain ikioman huoneen kauniilla maisemalla takapihalle, josta aukes hehtaareittain peltoa alas mäeltä. Mun muutosta oli menny about viikko ja halusin yllättää sijaisvanhempani, nämä täysin vieraat aikuiset mun elämässäni. Keskeytin heidän välisen keskustelun, ja sanoin heille ”moi äiti ja moi iskä”. Siitä lähtien he on ollu mulle aina äiti ja iskä, vaikka biologinen äitini olikin käskeny mua sanomaan heitä nimillä vara äiti ja vara iskä.

Tää perhe on mahdollistanu mulle kaiken ja oon saanut oppia niin paljon asioita. Mä sain harrastukset, kauniita vaatteita, paljon ystäviä, pääsin lomamatkoille etelään. Lista on loputon, mutta mikä tärkeintä, he opettivat mua olemaan lapsi, josta vanhemmat huolehtii. Meni kohtalaisen kauan, että oppisin oikeasti leikkimään ja jättämään aikuisille tarkoitetut huolenaiheet aikuisille.

6-vuotias Helmis haisteli kaikkia mahdollisia hajuja, kuten kahvikuppeja sekä viikkasi likapyykkejä pyykkikoriin. Yöllisiä heräilyjä, joissa varmistin että sijaisvanhempani hengittävät. Tästä oli jäänyt trauma menneisyydestä, koska mä en pienenä saanu biologista äitiä useinkaan hereille.

Muutamien kuukausien päästä mua alko ahistaa ihan hirveesti. Ahdistukset johtu siitä, että mulla oli säännöllisiä valvottuja tapaamisia mun biologisen äidin kanssa. Nää tapaamiset sai mut silti joka kerta rikki, vaikka hän oli mun oma biologinen äiti. Jotenkin koin sitä vihaa, että hän luopu musta. Tosi usein kahden tunnin ajomatkalla tuli sossuilta soitto kesken matkan, ettei tapaamista voida järjestää, koska biologinen äiti on humalassa. Hänelle tehtiin aina puhallustestejä ennen tapaamisia. Tapaamiset oli pakollisia siihen saakka, kunnes mä täytin 12 vuotta ja sain ite päättää tapaamisista. Sen jälkeen mä kieltäydyin kaikista tapaamisista, joten yhteydenpito jäi enää postikortteihin ja puheluihin.

Silloin kun mun sijaisvanhemmat vuonna 2000 etsivät tyttöä perheeseen, heille tarjottiin eri kunnista vain poikalapsia, vaikka hakukriteerinä oli tyttö. Monien etsintöjen jälkeen näiden lukuisten lapsien joukkoon tuli muutamia tyttöjä. Mä olin yksi niistä. Mun iskä oli sanonu sossuille vähän vitsillä, että he valitsee joukosta sen kaikista rumimman ja pienimmän tytön, josta kasvattavat maailman ihanimman naisen. Hänestä tulee huokumaan rakkautta ja hänellä tulee olemaan valtavan hieno tulevaisuus. Minä, rumin ja pienin lapsi, mädät hampaat suussa ja aliravittuna luut vaan pilkotti ihosta läpi. Mulle haettiin kotia ja mä sain sen. Mun sijaisvanhemmat kasvatti musta just täydellisen ja oon ikuisesti kiitollinen, että mä sain heiltä 6-vuotiaana täydellisen elämän alun, jota elän tälläkin hetkellä!

Tää postaus on omistettu mun sijaisperheelle. Erityisesti mun iskälle ja äidille. Kiitos että te pelastitte mut. Te teette tätä täydestä sydämestä ja ootte pitäny meitä joka päivä kuin omianne. Ootte taistellu ihan valtavasti meidän etuuksien eteen ja tehny helvetisti duunia sen eteen, että meil tulee varmasti turvallinen tulevaisuus. Teitä ei lannistanu edes se, kun toiset sijaisvanhemmat sanoivat että ”ei nää lapset oo teidän omia, niin ei niitä tarvi sillon elättää kunnolla. Potkikaa ne heti pihalle, ku ne täyttää 18.” JA PASKAN MARJAT! Vierasta lasta rakastetaan täydestä sydämestä ja sillä luodaan sellainen suhde, jota todella harvalla sijaisperheellä on sijaislasta kohtaan. RAKKAUS. En oo ainoastaan kiitollinen, vaan mä myös rakastan mun sijaisperhettä täydestä sydämestä.

Tää oli mun blogin kolmas käännekohta. Mä sain sijaisperheen, joka pelasti mun elämän.
xoxo,
Helmis

www.sijaisvanhemmuus.fi
www.sos-lapsikyla.fi
www.pelastakaalapset.fi
www.perhehoitoliitto.fi
www.pesapuu.fi
www.sijaisvanhemmaksi.fi
www.sinut.fi

Käännekohtia-blogin muut postaukset:

Diagnoosi

Lastenkoti

Läheiset