Kortilla vai ilman?

Monessa Euroopan maassa on käytössä kansallinen vammaiskortti, jolla kortin haltija saa etuja matkustaessaan julkisilla liikennevälineillä tai vieraillessaan muun muassa kulttuurilaitoksissa. Suomessa tilanne on toinen. Meillä, bonus- ja jäsenkorttien luvatussa maassa, on käytössä lukuisia kortteja eri vammaryhmille ja erilaisiin tarkoituksiin. Kokonaisuutta hämmentää myös se, että eri paikkakunnilla on erilaisia kortteja ja vieläpä eri kulttuurilaitoksilla tai muilla palvelun tarjoajilla on omat ohjeensa palvelujen maksuttomuuteen tai alennuksiin sikäli mikäli vammainen henkilö onnistuu pääsemään palvelujen äärelle.

Tehdäänpä kuvitteellinen kesälomamatka junalla lähikaupunkiin. Helsingissä asuva kehitysvammainen Matti käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä kodin ja työtoiminnan välisiin matkoihin. Niinpä hänellä on oikeus kehitysvammalain mukaisesti maksuttomaan Helsingin sisäiseen joukkoliikennelippuun. Matti matkustaa siis HSL:n matkakortilla Helsingin rautatieasemalle ja tapaa siellä saattajan, jonka kanssa hän on aikeissa tehdä matkan. Matti ostaa matkalipun ja kertoo, että hän tarvitsee avukseen saattajan. Saako Matin saattaja matkustaa maksutta junalla? VR:n ohjeiden mukaan Matin on varauduttava matkalla todistamaan oikeus saattajaan lääkärintodistuksella tai muulla vastaavalla kortilla. Lääkärintodistusta ei Matti luonnollisesti kanna mukanaan, eikä vammaiskorttikaan ole toistaiseksi Suomessa käytössä, joten tarvitaan joko hyvää onnea tai oikeaa asennetta tai tukku euroja, jotta matka voi jatkua. Myös matkakohteessa vammaiskortille olisi käyttöä, sillä se oikeuttaisi alennukseen lähikaupungin maauimalassa.

Kuvitteellinen matka saa uudenlaisen käänteen, jos matkaan lähtee pyörätuolia käyttävä Pekka, joka kuuluu vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettävien kuljetuspalvelumatkojen piiriin. Kaikeksi onneksi Pekka matkustaa kesällä 2014, ennen kuin Helsinki luopuu vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettyjen kuljetuspalvelumatkojen asiakaskannusteista ja korottaa matkojen omavastuuosuuksia. Pääsy junaankin on turvattu, koska Pekka on tehnyt avustamisvarauksen 48 tuntia ennen matkan alkua. Kokonaan toinen asia onkin sitten lähikaupungin mukulakivikadut ja maauimalaan ohjaavat epäselvät opasteet. Vammaiskorttiakaan ei Pekalla ole.

Mistä tässä kaikessa on kyse? Mikä vammaiskortti on? Onko oikeus osallistua ja liikkua kustannus- vai asennekysymys, vai molempia? Mitä tapahtuu palvelujen maksuttomuudelle, kun käynnissä on sosiaalihuoltolain uudistaminen sekä kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittaminen?

Aloitetaan vammaiskortista. Toistaiseksi yhtenäistä vammaiskorttia Suomessa ei vielä ole. Toimenpiteitä yhteisen kortin saamiseksi on kuitenkin käynnistetty. Euroopan komissio on jo vuonna 2013 tehnyt aloitteen yleiseurooppalaisesta vammaiskortista, IncIEUsive Card, jolla vammaiset henkilöt voisivat saada toisessa EU-maassa samoja etuja kuin maan omat kansalaiset. Edut koskisivat esimerkiksi julkista liikennettä, kulttuuria tai vapaa-aikaa.

Suomessa vammaiskorttia edistää työryhmä, johon kuuluu muun muassa STM, Jaatinen, Vammaisfoorumi sekä joukko muita vammaisjärjestöjä.  Työryhmä toteutti marraskuussa 2013 vammaiskorttia koskevan kyselyn. Vastauksia saatiin 652 kappaletta ja vastaajista 95 prosenttia oli sitä mieltä, että kortti on tarpeellinen. Tarvetta kortille siis on, mutta löytyykö valtionhallinnossa yhteinen ymmärrys kortin käyttötarkoituksesta ja siitä, kuka sen myöntää? Yhtä kaikki yhtenäinen kortti tarvitaan ja parhaiten sen myöntäminen soveltuisi taholle, joka muutoinkin vastaa vammaispalvelujen päätöksistä.

Vammaiskortti on yksi ratkaisu osallisuuden edistämiseen. Parhaimmillaan se laajentaa vammaisten ihmisten mahdollisuuksia liittyä yhteisöönsä ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Myönteiset vaikutukset sosiaalisen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja sitä kautta kustannuksiin voivat olla tulevaisuuden kannalta merkittäviä.

Mutta miten käy kehitysvammalain mukaisten palvelujen maksuttomuuden käynnissä olevassa lakien uudistamisessa ja yhteensovittamisessa? Sosiaalihuoltolain uudistus sekä kehitysvammalain ja vammaispalvelulain yhteensovittaminen on monella tavalla välttämätöntä. Onnistuessaan lakien uudistaminen ja yhteensovittaminen turvaa yhdenvertaiset vammaispalvelut riippumatta vammasta. Yhdenvertaiset oikeudet osallisuuteen, itsenäiseen elämään ja valinnanmahdollisuuksiin sekä yhdenvertainen pääsy fyysiseen ympäristöön ja kuljetukseen on myös keskeinen viesti YK:n yleissopimuksessa vammaisten ihmisten oikeuksista. Suunta on siis selvä mutta tehtävä vaativa. Se edellyttää laajaa yhteistyötä niin kehitysvammaisten henkilöiden, Kehitysvammaliiton jäsenten kuin eri vammaisjärjestöjen kesken.

Marianna Ohtonen
toiminnanjohtaja

Lisätietoa
•    Helsingin kaupunki, muutoksia vammaispalvelulain mukaiseen kuljetuspalveluun 1.9.2014 lukien (https://hel.fi/palvelukeskus/matkapalvelu-fi/uutiset/Muutoksia+vammaispalvelulain+mukaiseen+kuljetuspalveluun+1.9.2014+lukien)
•    Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta (http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2014-005453/)
•    Euroopan komissio, oikeus- ja sisäasiat ja kansalaisoikeudet (http://ec.europa.eu/news/justice/130508_fi.htm)