Kehitysvammaliitossa on aikaisempina vuosina kehitetty kaksi kehitysvammaisten henkilöiden toimintakyvyn arviointiin tarkoitettua arviointimenetelmää, PSYTO ja KETO. Ne ovat olleet laajasti käytössä kehitysvammapalveluiden piirissä ja niistä on saatu paljon myönteisiä kokemuksia. Nämä menetelmät ovat kuitenkin jo pitkään kaivanneet uudistamista. Tavoitteeksi on asetettu kehittää sellainen kehitysvammaisen henkilön toimintakyvyn arviointimenetelmä, joka on sopusoinnussa uusimman kehitysvammaisuuden määritelmän (AAMR 2002) kanssa ja joka vastaa aikaisempaa paremmin tämän päivän olosuhteita ja tarpeita.
Toimintakyvyn arviointimenetelmien uudistamishanke on käynnistynyt syksyllä 2007. Ensimmäinen versio uusitusta arviointimenetelmästä valmistuu tammi-helmikuussa 2009, ja sen kokeilu yhteistyössä Kehitysvammaliiton yhteistyötahojen kanssa käynnistetään kevättalven 2009 aikana. Tavoitteena on päästä julkaisemaan uusittu arviointimenetelmä vuodenvaihteessa 2009–2010.
Samalla laaditaan tutkimuskirjallisuuteen perustuva artikkeli kehitysvammaisuuden ja toimintakyvyn käsitteistä ja teorioista. Artikkeli julkaistaan Kehitysvammaliiton selvityksiä -verkkojulkaisuna kesällä 2009.
Hankkeeseen on liittynyt myös työseminaarisarja, jossa yhteistyössä kentän eri asiantuntijaryhmien kanssa pohdittiin toimintakyvyn arvioinnin suositeltavia käytäntöjä ja eettisiä reunaehtoja.
Johtaja Heikki Seppälä, p. (09) 3480 9252
Päivitetty 9.1.2009.